Välitä väkivallasta -blogi
Seuraa Violan henkilökunnan, hallituksen jäsenten ja asiakkaiden mietteitä.
Voit osallistua keskusteluun joko blogissa tai Facebookissa.

”Koulussa tunsin itseni turvattomaksi”

Rakastan Mikkeliä. Täällä on ollut kaikki, mitä olen tarvinnut tähänastisessa elämässäni ja nyt kun on tullut aika muuttaa kotikaupungistani pois, olo on totta kai haikea. Tunnen oloni turvalliseksi täällä. Lapsuuteni oli turvallinen, paitsi koulussa.

Hetkinen, koulussa tunsin itseni turvattomaksi? Eihän sen näin pitäisi olla! Vietin suurimmat osani hereillä olo ajastani koulussa, niin kuin edelleen lapset ja nuoret tekevät, enkä saanut siellä itselleni turvallisuudentunnetta. Kylmä koulumaailma; syö tai tule syödyksi. Pienen lapsen ääntä ei kuultu kiusaamisasioissa. Omien mielipiteiden esiintuonti oli kielletty, opettajan varpaille ei hypitä. Jäin viidakossa jalkoihin, en ollut sen vahvimpia eläimiä. En ollut kiusaaja vaan kiusattu.

Koulukiusaamista yritetään näennäisesti ehkäistä ja poistaa, muttei kunnolla. Opettajilla ei tunnu olevan aikaa tai uskallusta puuttua tilanteisiin. Voihan se olla, ett nykyiset lapset ovat fiksumpia kuin minun aikanani ja kiusaavat jossain muualla kuin koulussa. Tai nykyiset kiusatut ovat jo niin maahan hakattuja, etteivät enää osaa avata suutaan. Jos vanhemmat huomaavat kiusaamisen, kertovat asiasta opettajalle, silloin hänen tulisi puuttua tilanteeseen, eikä vain painaa sitä villaisella. Eihän vastuu ole vain koulun henkilökunnalla, mutta jos he eivät puutu, vanhemmat tekevät rikosilmoituksen ja tilanne paisuu taas suuremmaksi.

Aikuisen, joka viettää lapsen tai nuoren kanssa suurimman osan päivästä, pitäisi omata se rohkeus ja tietotaito puuttua kiusaamiseen ja ohjata kiusattu eteenpäin, jos on tarve.

Mutta minnepä ohjaat? Koulukuraattorit ovat ylityöllistettyjä, samoin terveydenhoitajat. Kaikki tapaukset eivät todellakaan tarvitse psykiatrisen poliklinikan apua. Mistä saadaan lapselle auttaja, jolle hän voi puhua haavoistaan. Puhua tunteistaan ja tuntemuksistaan. Kiusaaminen jättää aina arvet, mutta jos tapahtumat käsitellään ajoissa pois, ei lapsen tai nuoren tarvitse käyttää seuraavia kuutta – seitsemää vuotta tapahtumien prosessointiin. Minunkaan ei olisi tarvinnut kerätä kahdeksaa vuotta itseluottamustani uudestaan kokoon.

Oppimisen tulisi olla hauskaa, mutta hauskuus katoaa heti, kun kouluun pitäisi lähteä. On kauheaa katsoa lapsia, jotka alkavat itkemään, kun kouluaamu taas viikonlopun jälkeen koittaa. Korvissa kuuluu vain kiusaajien mollaukset ja ivailut. Puuttukaa vanhemmat rohkeasti kiusaamiseen, viimeistään jos koulu ei sitä saa loppumaan!

Luodaan yhdessä turvallinen Mikkeli – niin kouluissa kuin kotonakin!

Aino Pohjanvirta

Mali Soininen
Heikki Soininen
Blogi 12.9.2012

Palvelukseen halutaan: Täysipäinen aikuinen

Vanhemmuuden tärkein tehtävä on kasvaa aikuiseksi vanhemmaksi. Tämä pitkä kasvun matka alkaa, kun lapsi kiinnittynyt osaksi ominta maailmaa. Kasvun tien päässä on tasapainoinen vanhempi, joka kykenee olemaan aikuinen ja joka kuitenkin tunnistaa lapsen itsessään ja tietää, millaista on olla lapsi. Lapsen elämän keskeisin pyyntö on saada kiintyä aikuiseen, johon voi turvautua ja johon voi täydesti luottaa.

Lapsen elämän suurin mahdollisuus ei ole lasten yhteiskunta. Yhteiskunta on aikuisten yhteiskunta.
Kun yritämme ymmärtää lasta, täytyy kuunnella aikuista. Tasapainoinen aikuinen tietää, mitä ajattelee, mitä on, mitä tekee ja mitä haluaa. Lapsen etu viime kädessä on terve tasapainoinen aikuinen ihminen. Kun aikuinen voi hyvin, lapsikin voi hyvin.

Tämän päivän yhteiskunnassa päiväkoteihin ei saa palkata sijaisia sairastuneiden tilalle. Koululaisten iltapäivähoito järjestyy jotenkuten tai ei mitenkään. Kotiin vietävää kotipalvelua ei kunnissa tarjota tarvitseville lapsiperheille. Kouluissa luokkakoot kasvavat, opettajat väsyvät. Koulujen kerhot lakkautettiin jo aika päiviä sitten. Institutionaalisen lapsuuden rakenteet horjuvat. Sanotaan, että yhteiskunta, joka ei pidä huolta vähimmistään, on huono yhteiskunta. Se ei ole aikuinen yhteiskunta.

Aikuinen yhteiskunta pyrkii taistelemaan kovaa talousauktoriteettia vastaa. Se ei hyväksy vallitsevaa markkinatalouden synnyttämää materialistista ihmiskäsitystä, joka vahvistaa ihmisen mukautumista pelkäksi hyödyn välineeksi. Aikuinen yhteiskunta yrittää välttää nopean menestyksen huuman, joka perustuu yksilöiden väliselle kovalle kilpailulle. Se ei suostu rapauttamaan ihmiskäsitystään työmarkkinakansalaisuudeksi tai vain kuluttajakansalaisuudeksi.
Tasapainoinen aikuinen ei näe lasta ja lapsuutta vain mahdollisuutena, josta tulee joskus jotain.
Sen tavoite ei ole vain koulia lapsista superosaajia.

Aikuinen yhteisö luo lapsille kasvuympäristöä, jossa vaalitaan etiikan perushyveitä, kasvun kestävintä perustaa. Hyvän yhteisön perushyveitä ovat esimerkiksi vastuullisuus, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lempeys ja toisen kunnioittaminen. Aikuinen yhteisö kasvattaa lapsille empatiakykyä, myötäelämisen taitoa. Se rakentaa välinpitämättömyyden tilalle sosiaalista välittämistä, puuttumisen rohkeutta ja arvostuksen ilmapiiriä.

Vanhempana oleminen vaatii kykyä asettaa rajoja – erityisesti itselleen. Lapset haluavat vanhemmiltaan turvaa, aikaa, yhdessäoloa, inhimillisen ja eettisen kasvun eväitä, viisautta, kokemusta ja harkinnan taitoa. Tärkein kasvatustehtävä on tiedostaa se, että lapsi tekee kehitystehtäväänsä, työstää ja rakentaa keskeneräistä minuuttaan kilpailun, tehokkuuden ja menestyksen aikakauden eettisessä tyhjiössä. Vanhemmuuteen kasvamisen tärkein oivallus on hyväksyä lapsi ehdoitta ja täyttää tuo tyhjiö.

Hänen tehtävänsä on antaa lapselle suojelua ja eväitä yhteiskunnan tuhoavia mekanismeja ja rakenteellista väkivaltaa vastaan. Hänen positiivinen velvollisuutensa on välittää kokemusta siitä, että pohjimmiltaan maailma on hyvä. Aikuinen vanhempi luo lapselle kasvurauhaa.

Turvallinen lapseus
Turvallisuus on tunne ja kokemus, joka virittyy kodin ilmapiiristä ja kokemuksista. Kodin ilmapiiri voi olla perheen ulkopuolisille näkymätön ja läpäisemätön verkko, joka on kietonut perheen lujaan otteeseen, niin hyvässä kuin pahassa. Turvallinen lapsuus ei ole kaikille lapsille itsestäänselvyys. Olisi helppo alkaa luettelemaan asioita, jotka eivät kuulu turvalliseen lapsuuteen, olisi helppo syyllistää ja moralisoida. Sitä en kuitenkaan tee, koska niin paljon on piilotettu ja salattu häpeän ja syyllisyyden vuoksi. Näitä asioita pohtiessani ajattelin aloittaa perusasioista, mitä sanat turvallinen ja lapsuus tarkoittavat suomenkielen perussanakirjan mukaan?
Turvallinen on se mikä turvaa, suojaa, varjelee ja mihin joku turvautuu tai voi turvautua. Keneltä sinä haet turvaa tai suojaa hädän hetkellä? Onko elämässäsi joku, jolta tiedät saavasi aina tarvittaessa apua? Turvallisuuden tunteen voi saavuttaa myös luonnossa, yksin ollessa, katsellessa muita ihmisiä tai taiteesta nautiskellen. Ajattelen, että turvallisuuden tunne liittyy myös aikaan. Turvallisuuden tunteen rikkoutuminen tarvitsee aikaa toipumiseen ja luottamuksen uudelleen rakentumiseen. Turvallisuuden tunne rakentuu ajassa, vaikka nyt olisi turvatonta, tulee hetki jolloin se helpottaa ja loppuu. Tilanne on vaikeampi, jos turvallisuuden tunne on joka päivä rakennettava uudelleen. On eri asia rakentaa kodin turvallisuutta rakkauden ja lämmön ilmapiirissä, kuin pelon ilmapiirissä.
Lapsuus on määritelty ihmisen ensimmäiseksi ikäkaudeksi syntymästä murrosikään. Lapsuus rajoittuu tiettyyn aikaan ja aikakauteen, sillä on alku, keskivaihe ja loppu. Huomioni kiinnittyi sanakirjassa viittaukseen sanaan lapseus, jolla tarkoitettiin lapsen asemaa vanhempiinsa nähden. Mietin, että lapseus eri lasten kohdalla tarkoittaa eri asioita, kuten helppo lapsi, vaikea lapsi, kiltti tyttö, tuhma poika, vilkas lapsi, köyhän perheen lapsi, rikkaan perheen lapsi, sijaisperheen lapsi, eroperheen lapsi jne. Siihen liittyy tietynlainen arvolataus ja toisaalta se on myös riippuvainen määrittelijästä. Itse jäin miettimään muistoja, lapsuusmuistoja. Lapsuudenajan muistot voivat seurata lasta koko elämän, hyvässä ja pahassa. Muistot voivat ajaa lasta toimimaan elämässään päinvastoin kuin vanhempansa. Muistot voivat saada lapsen jatkamaan samaa kuin vanhempansa. Muistot voivat olla kokonaan tai osittain poispyyhityt lapsen elämästä. Muistoista voi ammentaa joko yksin tai toisten kanssa. Muistoja voidaan paeta. Muistoista muodostuu tarina ja jokaisen tarinalla on väliä.
Vanhemmuus määriteltiin sanakirjassa yksinkertaisesti isyydeksi tai äitiydeksi. Äitiys tarkoitti äidiksi tulemista, äitinä oloa sekä äidin suhdetta lapseensa tai lapsiinsa. Äiti tarkoittaa naista suhteessa lapseensa. Äidillinen tarkoitti hyvälle äidille ominaisia asioita ja hyvän äidin kaltaista, hellyyttä, huolehtivaisuutta, suojelevuutta ja lämminsydämisyyttä. Äitihahmo oli äidin korvikkeeksi koettu nainen. Äitiydellä on siis alku, keskivaihe ja omanlaisensa jatkumo. Sanakirja ei kerro, miten ollaan äiti tai miten suhde lapseen muodostetaan.
Isyys tarkoitti isänä oloa ja isän sukulaisuussuhdetta lapseensa. Isä tarkoitti miestä suhteessa lapseensa tai lapsiinsa, kuten kahden lapsen isä, hyvä isä jne. Isällinen tarkoitti hyvän isän kaltaista, hyvälle isälle ominaista, huolehtivaisuutta, hyvänsuopuutta ja hyväsydämisyyttä. Isähahmoksi määriteltiin isän korvikkeeksi koettu mies. Isyydelläkin on alku, keskivaihe ja omanlaisensa jatkumo. Sanakirjasta ei saada vastausta myöskään iseille, miten olla isä tai miten muodostaa suhde lapseen.
Turvallisen lapseuden kokemiseen voidaan tarvita joskus myös äiti- ja/tai isähahmo. Tämän ei tarvitse, mutta se voi olla esimerkiksi, kummi, sijaisvanhempi tai opettaja. Lapsella on vapaus hankkia isä- tai äitihahmo ihan itse, mielessään. Oletko se ehkä sinä? Joku lapsi on voinut määritellä juuri sinut turvalliseksi äiti- tai isähahmoksi.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että turvallisuus ei ole joko tai tila. Vertaan sitä sanontaan parisuhteen viilenemisestä kuumasta kylmään. Turvallinen lapseus voisi olla kuin kädenlämpöinen vesi, sopivasti kylmää ja kuumaa. Vanhempi omalla kädellä koettaa ensin, onko vesi sopivaa. Lapsi voi nautiskellen antautua lämpimään veteen kylpemään ja luottaa siihen, että pääsee sinne aina uudestaan ja uudestaan, sen enempää sitä miettimättä.

Kirjoittaja on äiti, perhekotiäiti ja Viola ry:n naistyöntekijä ja ex-lapsi,
Birgitta Huisman-Laine

Kumppaneita ja lisätietoa