Välitä väkivallasta -blogi
Seuraa Violan henkilökunnan, hallituksen jäsenten ja asiakkaiden mietteitä.
Voit osallistua keskusteluun joko blogissa tai Facebookissa.

”On olemassa asioita niin kipeitä ja vaikeita,

ettei niistä puhumalla selviä”

(Egotrippi – Matkustaja)

Puhuminen auttaa, mutta kaikista vaikeimmille tapahtumille ja ajatuksille voi olla vaikea löytää sanoja, tai niiden ääneen lausuminen pelottaa. Maalaaminen, kirjoittaminen ja muut niin sanotut luovat menetelmät voivat toimia väylänä omiin tunteisiin, toiveisiin ja tarpeisiin sekä menneisyyden tapahtumiin.

Miesten mieliä painavat esimerkiksi työelämän kuormittavuus, parisuhde tai sen päättyminen, yksinäisyys, päihteet, arjenhallinnan haasteet ja sukupuoleen liittyvät oletukset. Sukupuolistereotypiat vaikuttavat osaltaan siihen, että pensseliin tai kynään tarttuminen on jäänyt monelle miehelle ja pojalle vieraammaksi. Luovat menetelmät tuovat kuitenkin työskentelyyn miestenkin kaipaamia pehmeitä arvoja: humanismia, toivoa, yhteisöllisyyttä, välittämistä ja voimavarakeskeistä ajattelua.

Ihminen seuraa usein oman elämänsä pääjuonta, ja toisinaan sekä menneisyys että tulevaisuus näyttäytyvät sarjana epäonnistumisia. Kuvissa ja tarinoissa voi nähdä myös elämänsä sivujuonteita, joihin mahtuu iloisia, onnellisia ja jännittäviä hetkiä ja oma toimijuus vaihtelee. Oma rooli työelämässä, läheisissä ihmissuhteissa ja vaikkapa harrastusten parissa voi olla hyvinkin vaihteleva.

Runoudella on ylivertainen terapeuttinen potentiaali. Lyriikassa ihminen on tunteva, proosassa toimiva. Poesis tarkoittaa tekemistä (poein) jolla on päämäärä. Platon on todennut, että merkitysten maailma tulee näkyväksi taiteen ja tiedon avulla, mutta ennen kaikkea ”runollisen hulluuden” välityksellä. Sanat eivät ole vain sanoja, vaan niillä on symbolisia merkityksiä. Jos tavoitat ärsyyntymisen tunteen, joka nousee siitä kun joku käyttää jotain sanaa mielestäsi väärin, tavoitat sanojen monet merkitykset.

Kirjoitetun kielen metaforat auttavat etäännyttämään käsiteltäviä asioita turvalliselle etäisyydelle, ja tämä voi auttaa myös ohjaajaa esittämään asiakkaan pulman ja mahdollisia ratkaisuja siihen symbolisesti. Metaforat ovat elämyksellisiä ja mieleenpainuvia, mutta turvallisia. Runo on kuvaus jostain asiasta tai tunteesta, ja näin ollen tuo mieleen visuaalisen kuvan, joten se on luonteva johdatus myös esimerkiksi maalaus- tai valokuvataiteen pariin.

Niin sana- kuin kuvataiteessakin kauneudella on yhteys ihmetyksen kokemiseen, ja ihmetys vireyttää aivoja. Muun muassa Freud on puhunut ”sanojen loitsuvoimasta”. Taide mahdollistaa uusien merkitysten luomisen ja itsen uudelleen jäsentymisen, jopa puhdistumisen kokemuksen (katarssi). Sanataiteessa ja kirjallisuudessa keskiössä on diskurssi, ja merkityksiä yhteen nivova ja uudelleen luova keskustelu. Tiedostamattoman kerronnallistaminen tai kuvantaminen merkitsee sen muuttamista, uusi viestinnän väylä herättää merkityksellisyyden tunteita ja mahdollistaa reflektiivisen työskentelyn.

Tyhjän paperin kammo hellittää yleensä yhden rohkean viivanvedon jälkeen, mutta joskus voi olla helpompi peilata itseään valmiiseen kuva- tai tekstimateriaaliin. Tällöin ohjaajan vastuu materiaalin valinnassa korostuu, koska asiakkaan tai ryhmän mahdolliset erityispiirteet on otettava huomioon. On sanottu esimerkiksi, että somaattisesti sairaille parhaita ovat patoutuneita tunteita avaavat tekstit – sellaiset, joissa nousee esiin pelko, epätoivo, toivo ja kiitollisuus. ”We need the books that affect us like a disaster”, totesi Kafkakin

Asiakastyöhön sovellettavia luovia menetelmiä on yhtä monenlaisia kuin asiakkaitakin; kuvataide, sirkus, sanataide, kirjallisuus, tanssi, käsityöt, valokuvaus, elokuva, kaupunkitaide… Asiakkaan kanssa voi kirjoittaa kirjeen omalle lapselle tai keskustella psykodraaman keinoin menneisyyden henkilön kanssa. Luovat menetelmät ovat turvallinen tapa sekä palauttaa muistoja että vahvistaa omaa identiteettiä ja tunnetta itsen ja oman elämän jatkuvuudesta.

Parhaimmillaan luovat menetelmät tarjoavat ainutlaatuisia onnistumisen kokemuksia ja vahvistavat identiteettiä. Palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun luova toiminta saa aikaan kokemuksen ”Minä olen hyvä, minä kelpaan!”

Noora Lindroos
Yhteisökoordinaattori
Miesten asema/Viola ry

Jūratė Sučylaitė: Creative writing as a tool in rehabilitation and educational work
J. Ihanus: Sanat että hoitaisimme
J. Ihanus: Koskettavat sanat
https://www.suomentaideterapiayhdistys.fi/

Ihminen sukellusveneessä näkee periskoopista oman rajatun todellisuutensa. Kun avaa luukun kannelle, näkee laajemman todellisuuden väreineen ja tuoksuineen.

Muutos tapahtuu todennäköisemmin, kun ihminen saa tilaa ja vaihtoehtoja. Kun puhutaan parisuhteen ja perheen turvallisuudesta, puhutaan usein myös muutoksesta ja motivaatiosta siihen. Mikä siihen ohjaa ja miten motivaatio syntyy?

Ihminen kysyy mikä on mahdollista, voinko minä, onko minulla vaihtoehtoja? Yksi kohtaamistani tarinoista meni näin: Perheen toinen vanhempi jäi yllättäen yksin usean pienen lapsen kanssa. Kasautuneet paineet olivat isoja. Hän oli oma-aloitteinen ja oli itse yhteydessä lastensuojeluun. Hän sai apua ja tukea, juuri sitä mitä siinä kohtaa tarvittiin.

Toinen lyhyt tarina kohtaamisista ja erilaisista vaihtoehdoista kertoo arvioinnista ja eräänlaisesta ”räätälöinnistä”. Samat tavat ja keinot eivät aina toimi kun puhutaan lähisuhteiden turvallisuuden kanssa tehtävästä työstä. Nuori mies istuu minua vastapäätä. Olemme tavanneet kolme kertaa. Tunnistan hänen vaikeutensa puhua – varsinkin tunteista. Voimmeko lähteä kävelemään? hän kysyy. Ja niin me lähdemme. Kierrämme hautausmaan ja muita rauhallisia reittejä. Nyt työ pääsi oikeasti alkuun. Puhe vaikeistakin asioista oli nyt mahdollista.

Kari Hallikainen
Erityistyöntekijä

 

Pienet jalat yrittävät pysyä vanhemman pitkien, kiireisten askeleiden perässä. ”Tule nyt, on kiire kauppaan! Ruoka pitää laittaa ja joutua jumpalle!” Lapsen mieli tekisi kertoa mukavasta leikistä ja hassuista jutuista päiväkodin pihalla. Ei voi puhua, kun kiire hengästyttää, aikuisen askel on lapselle juoksuaskel.

Kotona kiire jatkuu:

”Tuu mun kaa leikkii”

”Keksi nyt itse jotain tekemistä tai katso pikkukakkosta. Minä laitan nyt ruoan ja haluan puhua puhelimessa rauhassa!”

”Minä inhoon tuota puhelinta, minä haluan rikkoa sen!” ajattelee lapsi.  Hän ei osaa tietoisesti ajatella, että pikkuveljeä kiusaamalla, rallattelemalla rumia tai leluja heittelemällä vanhemman huomion kyllä saa osakseen, mutta niin se vaan toimii. Päivästään väsyneen vanhemman ja vanhempansa huomiota hakevan lapsen välille rakennusainekset riitaan, huutoon, syyttelyyn, mollaamiseen, itkuun ja mieltä kalvamaan jäävään pahaan mieleen on kasassa. Tunteet tuppaavat leviämään, joten eipä aikaakaan, kun riitä on jo levinnyt vanhempien keskinäiseksi ja ikävä ilmapiiri vallitsee kotona.

Ei vanhempi ilkeyttään tuota lapselle pahaa oloa. Taustalla voi olla useiden eri asioiden summautuminen. On väsymystä, voimattomuutta, ajattelemattomuutta, tietämättömyyttä ja ennen kaikkea vuorovaikutuksen puutetta.

Lapsen kuunteleminen pysähtymällä, silmiin katsomalla ja ehkä tarkentavia kysymyksiäkin tekemällä on yksi vanhempana toimimisen peruskivistä. Se ei maksa mitään, ei vie kohtuutonta aikaa eikä se vaadi mitään erityistä paikkaa tai asettelua. Kun kuuntelet lastasi, opit tuntemaan ja ymmärtämään häntä – näet asioita lapsesi silmin. Viestität siitä, että hän on arvokas juuri sellaisena, kun hän on. Hänen tunteillaan ja sanomisillaan on merkitystä. Näin lujitat suhdettasi lapseesi, luot turvaa ja estät väärinymmärryksiä teidän välillänne. Opetat hänelle puhumisen ja kuuntelemisen arvokkaita taitoja. ”Miten sinun päiväsi meni?” tai ”Kerro, mikä harmittaa” ovat arkisia, mutta tärkeitä keskustelun avauksia. Kun lapsi tulee kohdatuksi ja kuulluksi, voi se helpottaa myös hetkellistä yksin touhuamisen sietämistäkin.

Siirrämme joskus aivan tietämättämme omia lapsuudessamme koettuja kasvatuskäytäntöjä ja vuorovaikutuksen malleja omien lastemme kanssa toimimiseen, sekä hyvässä että pahassa. Muutostarpeiden tunnistaminen on ensiaskel. Uudenlaisen toimintatavan oppiminen vaatii kuitenkin tietoista työskentelyä ja paljon toistoja.

”Moi, miten sinun päiväsi on tänään mennyt?”

”Leikin pihalla päiväkodin varaston takana lumijuoksua toisten kanssa. Se oli hauskaa, me pelleiltiin, mutta nyt minua väsyttävää. Minun jalkani ovat vähän kipeät, kengät ovat vielä kosteat ja minä en tykännyt tämän päivän ruuasta, söin vain vähän. Mulla on hirveä nälkä.”

”Tehdäänpä sitten niin, että minä vien sinut jo kotiin toisten luo. Saat voileipää ennen ruokaa, kuivat sukat ja pötköttelet sohvalla. Hierotaan sitten sinun jalkojasi. Minä käyn yksin kaupassa.”

 

Merja Kortelainen, Ylisukupolvisen Kaltoinkohtelun Katkaiseminen -hanke

 

Kumppaneita ja lisätietoa