VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry on perhe- ja lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö.
Palvelemme sekä tekijöitä että uhreja.

Euroopan laajuinen kampanja lähisuhdeväkivaltaa vastaan 26.11.–10.12.2018.

Väkivallan tekijöiden kanssa tehtävässä työssä tai niihin liittyvissä ohjelmissa puututaan sukupuoleen perustuvan väkivallan todelliseen syyhyn: väkivallan tekijöiden käyttäytymiseen ja heidän sisäistämiinsä haitallisiin uskomuksiin.

Lisätietoja:
www.work-with-perpetrators.eu

Viola ry:n työntekijä: kari.hallikainen@violary.fi

Marraskuun uutiskirje on ilmestynyt, ja pääset lukemaan sen tästä.
Lisäksi tässä on Violan puheenjohtajan talviterveiset.

Mukavaa talven odotusta!

Haemme innovatiivista, kokenutta ja perhekuntoutuksesta innostunutta perhetyön ammattilaista kiertävän perhekeskus Kiepin tiimiimme erityistyöntekijäksi. Tehtävää aikaisemmin hakeneet huomioidaan haussa.

Kiertävä perhekeskus Kieppi tarjoaa intensiivistä, päiväryhmämuotoista perhekuntoutusta eri paikkakunnilla Etelä-Savon seudulla. Toiminta pohjautuu vertaistuen ja sosiokulttuurisen innostamisen periaatteille.

Kiepin erityistyöntekijänä vastaat yhdessä työparisi kanssa kiertävän perhekeskus Kiepin toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Myös työparisi on kokenut perhekuntoutuksen asiantuntija. Tehtävänäsi on tukea asiakasperheidemme vanhemmuutta ja arjen hallintaa, vahvistaa perheen sisäistä vuorovaikutusta ja tukea lapsen turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista. Työhösi kuuluu päiväryhmien käytännön toteutus sisältäen esim. ruokailujen järjestämisen ja toiminnalliset hetket. Toiminnan suunnittelussa ja asiakasohjauksessa teet laajalti yhteistyötä perheiden palveluja alueella tarjoavien toimijoiden kanssa. Varsinaisen päiväryhmätoiminnan ohessa toteutat mahdollisesti myös muita vanhemmuutta tukevia ryhmätoimintoja kulloisenkin tarpeen mukaan.

Edellytämme sinulta soveltuvaa sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkintoa sekä työkokemusta perhekuntoutukseen liittyvistä työtehtävistä pikkulapsiperheille suunnattujen palvelujen piiristä. Olet joustava tiimi- ja verkostotyöskentelijä, et pelkää haasteita ja uuden oppiminen on sinulle luontevaa. Ajokortti sekä oman auton käyttömahdollisuus ovat välttämättömiä työn liikkuvan luonteen vuoksi.

Tarjoamme monipuolisen, itsenäisen sekä innostavan työtehtävän, kehittämismyönteisen työyhteisön sekä hyvät kouluttautumismahdollisuudet.

Noudatamme 6 kk:n koeaikaa. Työaika on 38 h/vko, ja työssä on mahdollisuus liukuvaan työaikaan.

Hakemukset ansioluetteloineen sekä mahdollisine suosittelijoineen vastaanottaa toiminnanjohtaja Sirkku Mehtola 14.11.2018 klo 16.00 mennessä. Yhteystiedot ja tiedustelut sirkku.mehtola@violary.fi, p. 044 529 0088, Olli Humalamäki, p. 044 0828283

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9750854 

Uutiskirjeestä voit  nähdä tulevat ryhmät ja muut toiminnot! Luettavissa tästä.

Tervetuloa Yhden vanhemman olohuoneeseen!
16.5. kokoontuminen on Punapirtissä ja 6.6. Violan tiloissa.

Apua eroon -chat on tarkoitettu kaikille eron osapuolille, myös eronneiden läheisille.
Apua eroon -chat palvelun käyttö ei edellytä rekisteröitymistä. Palvelussa keskustelu käydään nimettömänä.

Kahdenvälisissä chateissä voit keskustella kahden kesken ammattilaisten kanssa, esimerkiksi voit pohtia omaan tai lastesi tilannetta, kysyä eroon liittyvistä palveluista ja avun saamisesta. Keskustelussa voi jakaa huolia tai pulmia perheen tilanteeseen ja lasten hyvinvointiin liittyen tai kysyä eroamisen käytäntöihin liittyvistä asioista.

Apua eroon -chat on avoinna

tiistaisin kello 14-16

keskiviikkoisin kello 12-14

torstaisin kello 10-12

 

 

 

 

 

Apua eroon -chat

Leikkipäivä tulee taas!

Leikki kuuluu jokaiseen päivään, mutta ainakin kerran vuodessa on hyvä pistää pystyyn kunnon leikkikarkelot! Valtakunnallinen Leikkipäivä-tempaus innostaa aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien.

Valtakunnallista leikkipäivää vietetään myös Mikkelissä 12.5.2018. Tule viihtymään Mikkelipuistoon kello 10–13!

Ilmoituksiimme oli lipsahtanut näppäilyvirhe!
Violan kevätkokouksen ajankohta on siis
24.4.2018 klo 17.00.
Kokous on Violan tiloissa, Savilahdenkatu 24.

Tervetuloa!

VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry:n
kevätkokous pidetään tiistaina
24. huhtikuuta 2018 klo 17.00.

Kokouspaikka on yhdistyksen toimitilat,
Savilahdenkatu 24, 50100 Mikkeli.

Sisäänkäynti takapihalta.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Esityslista jaetaan kokouksessa. Kahvitarjoilu.

Huhtikuun pieni uutistervehdys luettavissa tästä.

Ulkoministeriön tiedote 6.4.2018

YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea teki 5. maaliskuuta 2018 ratkaisunsa perheväkivaltaa ja lapsen huoltajuutta koskevassa valitusasiassa. Ratkaisussa todettiin tapauksessa loukatun YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta tehtyä yleissopimusta.

Komitea katsoo, että tehty huoltajuusratkaisu ei sisältänyt juuri lainkaan perusteita huoltajuuden siirtämiselle valittajalta lapsen isälle eikä valittajan kohtaamalle perheväkivallalle ollut annettu enempää merkitystä päätöksentekoprosessissa. Komitean mukaan myöskään isän kykyä vanhempana ei ollut arvioitu huolimatta lukuisista lastensuojeluilmoituksista ja hänen saamastaan väkivaltatuomiosta.

Komitea muistuttaa, että lapsen edun ensisijaisuus tulee olla määritelty ja perusteltu lasta koskevissa päätöksissä. Komitea katsoo, että valtio oli laiminlyönyt huolellisuusvelvoitettaan valittajan esittämien väitteiden käsittelyn osalta. Tämä oli vahingoittanut lapsen etua ja valittajan mahdollisuuksia yhdenvertaiseen kohteluun huoltajuusasiassa. Lisäksi komitea katsoo, että viranomaiset olivat soveltaneet stereotyyppistä ja täten syrjivää käsitystä perheväkivallasta.

Naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean ratkaisu englanniksi

 

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa, joka pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta ja korostaa yksittäisen ihmisen vastuuta toimia oikein rasistisessa tilanteessa. Jokainen kantaa vastuun omista asenteistaan ja valinnoistaan.

Rasisminvastainen viikko koskettaa kaikkia. Kuka tahansa voi teoillaan osallistua luomaan tasa-arvoista ja turvallista yhteiskuntaa, joka on avoin kaikille.

Lue lisää: www.eirasismille.fi.

Tietoa ja taitoa lasten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille 

Lapset, eron jälkeinen väkivalta ja vaino -koulutus järjestetään Mikkelissä perjantaina 20.4.2018 klo 9:15–15:30. Paikkana on Porstuakonttori, Savilahdenkatu 10. Koulutuksen esite.

Koulutuksessa perehdytään eron jälkeiseen lähisuhdeväkivaltaan ja vainoon lapsen näkökulmasta, turvallisuuteen ja riskinarviointiin sekä lasten ja vanhempien auttamiseen. Kouluttajina toimivat väkivaltatyön asiantuntijat ja psykoterapeutit Pirjo Ervasti ja Pia Marttala.

Koulutuksessa hyödynnetään Varjo-hankkeen tutkimusyhteistyön tuloksia, ja siellä on mahdollista ostaa lasten kanssa työskentelyä tukeva Satuja kameleontille ja muita satuja sinulle hintaan 40 €.

Koulutuspäivän hinta on 50 €, ja ilmoittautua voi täällä 13.4.2018 asti.

Lisätietoja koulutuksesta:
Pia Marttala
pia.marttala@violary.fi
p. 044 774 2303

Naistenviikko on Amnestyn Suomen osaston sekä Ensi- ja turvakotien liiton yhteinen kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kampanjassa halutaan kirjoittaa Suomen tulevaisuus uusiksi, ja tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomi on naisille Euroopan turvallisin maa.

Lue lisää ja allekirjoita kannanotto: https://www.naistenviikko.fi
Sivulla voit myös tehdä lahjoituksen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle työlle.

https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9453374

Haemme joukkoomme rohkeaa ja innovatiivista

KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖÄ

Tehtävänäsi on vastata VIOLA ry:n kehittämistoiminnan suunnittelusta sekä toteutuksen ja vaikuttavuuden arvioinnista yhteistyössä toiminnanjohtajan ja henkilökunnan kanssa. Toimit kehittämistiimin esimiehenä sekä toiminnanjohtajan työparina ja sijaisena.

Odotamme sinulta
– soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
– kokemusta esimiestyöstä ja taloushallinnon perusteista
– kehittämisorientoitunutta työskentelytapaa
– kykyä työskennellä monialaisissa yhteistyöverkostoissa
– hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
– sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa suomeksi ja englanniksi
– näkemystä järjestöjen roolista tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Veikkauksen avustustoiminnan tuntemus katsotaan eduksi.

Työhön liittyy matkustamista, joten ajokortti ja auto ovat eduksi.

Tarjoamme monipuolisen, itsenäisen sekä innostavan työtehtävän, yhteistyön eri oppilaitosten kanssa, hyvät kouluttautumismahdollisuudet sekä viihtyisät toimitilat Mikkelin keskustassa.
Noudatamme koeaikaa 6 kk. Mahdollisuus liukuvaan työaikaan.
Hakemukset mahdollisine suosittelijoineen 12.2.2018 klo 23.59 mennessä sirkku.mehtola@violary.fi.

Tiedustelut:
Sirkku Mehtola puh. 044 5290088 24.1. klo 9.00–10.00 ja 9.2. klo 9.00–10.00
Olli Humalamäki puh. 044 0828283, 18.1., 25.–26.1. ja 5.–8.2. klo. 16.00–17.00
Haastattelut järjestetään 15.2.2018.

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttäessä.

Alkuvuoden uutiskirje on ilmestynyt, ja luettavissa TÄSTÄ.
Kirjeestä voit lukea hankekuulumisia sekä tietoa meneillään olevista ja alkavista ryhmistä.

VIOLAn harjoittelija tekee opinnäytetyötä Kiertävän perhekeskus KIEPIN vaikuttavuudesta.

Etsimme vastaajia kyselytutkimukseen: Jos olet ollut mukana KIEPISSÄ vuosina 2004-2017, toivoisimme että vastaat kyselyyn. Vastaukset ovat meille suureksi avuksi toimintaa kehittäessä!

Jos olet kiinnostunut antamaan palautetta, ota yhteyttä Sanna Mönkköseen helmikuun loppuun mennessä.

Suurkiitokset!

sanna.monkkonen@violary.fi

p.044 336 5332

 

 

VIOLA ry järjestää kirjoituskilpailun!

Kirjoittaminen on luovuutta, ajatuksien herättelyä, tunteiden purkamista ja tehokas väylä uuden oppimiseen ja itsensä ymmärtämiseen.

Kilpailutekstin aiheena ovat voimavarat: Millaisia voimavaroja löydät itsestäsi arkeen, ihmissuhteisiin, vaikeisiin elämäntilanteisiin, stressiin jne? Kirjoita runo, tarina tai kertomus voimavaroista. Otsikon ja oman nimimerkin voit keksiä itse.

Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan! Kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan 5 elokuvalippua Mikkelin elokuvateatteriin. Luvallanne kirjoituksia ja runoja julkaistaan Viola väkivallasta vapaaksi ry:n Facebook- ja Instagram-sivuilla.

Kilpailu on käynnissä 1.2-4.3 välisenä aikana, jolloin kirjoituksia voi lähettää meille osoitteeseen noora.lindroos@violary.fi otsikolla ”Kirjoituskilpailu”.

 

 

 

Tämän vuoden myytävät palvelut ja tuotteet on päivitetty maksullisten palveluiden sivuillemme.
Niitä pääsee katsomaan myös suoraan tästä.

Lisätietoja:

Kari Hallikainen, tuotevastaava
044 529 3247
kari.hallikainen@violary.fi

Jarmo Romo, koulutusvastaava
050 449 1057
jarmo.romo@violary.fi

Olemme seuraavan kerran tavoitettavissa puhelimitse keskiviikkona 27.12.2017.

Joulun pyhinä voit olla yhteydessä esimerkiksi Mikkelin turvakotiin (p.040 1294 799), sosiaali- ja kriisipäivystykseen (044 7942 394) tai Nollalinjaan (p.080 005 005).

Turvallista joulunaikaa!

Jouluinen uutiskirje on ilmestynyt, ja luettavissa tästä.

Tiedoksi opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita suorittamaan opintoihinsa kuuluvan harjoittelun Violassa: kevään 2018 osalta harjoittelupaikat ovat täynnä. Kevään aikana paikkaa voi hakea syksylle 2018.


Etelä-Savon lähisuhdeväkivaltatyön hyvät käytännöt -seminaari järjestetään perjantaina 1.12. klo 12–16 Mikkelin keskussairaalan auditoriossa. Osoite on Porrassalmenkatu 35–37.

Seminaarissa esitellään Etelä-Savon alueella kehitettyjä väkivaltatyön hyviä käytäntöjä. Lisäksi siellä jaetaan todistukset syksyn avainhenkilö- ja kouluttajakoulutukset suorittaneille. Seminaarin ohjelma on tässä.

Tällä lomakkeella voitte ennakkoilmoittautua seminaariin, johon on rajallinen määrä paikkoja. Seminaariin osallistuminen on maksutonta.

Lisätietoja:
Jarmo Romo, hankevastaava, Saumuri-hanke
050 449 1057, jarmo.romo@violary.fi

Ilmoittautumisista vastaa:
Salla Hiltunen, hankesihteeri, Saumuri-hanke
050 911 8046, salla.hiltunen@violary.fi

Tervetuloa Selvästi hyvä -tapahtumaan Stellan tähtitorille torstaina 16.11.2017 klo 12–17. Tapahtuma on nuorille suunnattu mutta ehdottomasti kaikille avoin. Tapahtuman nimi ja tarkoitus liittyvät valtakunnalliseen ehkäisevän päihdetyön viikkoon.

Ohjelmassa on esimerkiksi monenlaisia tehtävärasteja, kilpailuja, some-arvonta ja tietenkin huikeita palkintoja!
Nuorten kysymyksiin on paikalla vastaamassa mm. nuorisopoliisi Reinikainen.
Mukana myös LumiAurora, tavattavissa meet&greetissä klo 14–16.

Yhteistyökumppaneinamme ovat Jukurit, Liikenneturva, Ohjaamo Olkkari, Poliisi, Hatsina, Viola ry, Tavikset, Saimaan syöpäyhdistys ry, Xamk ja Mikkelin nuorisopalvelut, ja heidän edustajansa ovat tavattavissa mielenkiintoisella ja monipuolisella ohjelmalla paikan päällä.

Järjestäjinä XAMK:in yhteisöpedagogiopiskelijaryhmä, Mikkelin ehkäisevä päihdetyö sekä Päihteetön Pupu.

Tule, koe ja näe!

Mikkelin Lapsiperheverkosto järjestää Parisuhteen pop up -tapahtuman kauppakeskus Akselissa 16.11. 2017 kello 14–18. Luvassa on hauskaa toimintaa ja keskustelua parisuhteiden tiimoilta sekä mikkeliläisten toimijoiden esittelyä. llta huipentuu forumteatterin esitykseen! Tule tutustumaan yksin tai yhdessä! Lapsille on kasvomaalausta ja muuta kivaa puuhaa.

Ohjelma:

Klo 14–15 Kulttuurikulman Treffit: Tekijät Oi ihan toukokuu -näytelmän takana
Klo 15–18 Toiminnalliset rasti avoinna Gina Tricot’n ja Brand Galleryn välisessä liiketilassa: luvassa mm. Rakkausmaisteria, photo boothia, Hannun terapiatuolia ym. kivaa! Lapsille on myös kasvomaalausta tapahtuman aikana.
Klo 17–17.40 Tanssihullut tanssittavat ja antavat vinkkejä paritansseihin
Klo 18 forumteatteriesitys parisuhteiden maailmasta

Tapahtuma on maksuton.

Sinivalkoiset puut -neulegraffitikampanja huipentuu Mikkelin pääkirjastolla pidettävään näyttelyyn. Näyttely on esillä 9.11.–25.11., ja siellä on mm. valokuvia sekä neulegraffiteilla koristeltu tiipii. Tervetuloa tutustumaan!

Violan tapahtumia ja kuulumisia tuoreessa uutiskirjeeessä!

Ota yhteyttä, jos haluat kuulla lisää ryhmätoiminnoista tai muista palveluistamme.

LOKAKUUN UUTISKIRJE 2017

Naisten Linja ja Tyttöjen talo Helsinki yhteistyössä järjestävät verkkovertaisryhmän väkivaltaa kokeneille 18-25-vuotiaille nuorille naisille. Haku on nyt käynnissä Naisten Linjan kotisivuilla ja päättyy pe 27.10.

Verkkovertaisryhmässä nuori voi keskustella väkivaltakokemuksistasi ohjaajien sekä toisten väkivaltaa kokeneiden nuorten naisten kanssa. Ohjaajat ovat väkivaltatyön ammattilaisia Naisten Linjalta ja Tyttöjen talosta. Keskustelu tapahtuu turvallisella ja salatulla nettifoorumilla, joten keskustelu ei ole reaaliaikaista. Toiminta ryhmässä on luottamuksellista ja siellä esiinnytään nimimerkeillä.

Verkkovertaisryhmään voi osallistua asuipa missä päin Suomea tahansa, ryhmässä ei kuitenkaan kerrota tietoja kenenkään kotipaikkakunnasta.

Sinivalkoiset puut -neulegraffitikampanja huipentuu Mikkelin pääkirjastolla pidettävään näyttelyyn, jonne tulee mm. uusiokäytetyillä neulegraffiteilla koristeltu tiipii. Tiipiitä koristellaan yhdessä keskiviikkona 25.10.2017 klo 13:30–17:00 VIOLAn tiloissa! Tervetuloa mukaan!

MARAK on moniammatillinen riskinarviointimenetelmä, jolla pyritään auttamaan vakavaa parisuhdeväkivaltaa kokeneita uhreja tai sen uhan alla eläviä ihmisiä. Koulutus on tarkoitettu kaikille asiakastyötä tekeville viranomais- ja järjestökentän (sosiaali- ja terveysala, poliisi, rikosseuraamusala, opetus-, kasvatus- ja koulutusala) ammattilaisille.

Koulutusiltapäivän ohjelma

Ilmoittaudu tästä. Koulutukseen mahtuu 150 osallistujaa. Koulutus on osallistujille maksuton.

My Space, Not Yours! -hankkeen päätösseminaarissa 25.9.2017 julkaistiin hankkeessa tehdyt menetelmäopas sekä pelikortit. Molemmat ovat vapaasti käytettävissä.

Lisää materiaalia ja lisätietoa hankkeesta löytyy täältä.

Mikkelin lapsiperheverkosto järjestää Parisuhde paremmaksi, vanhemmuus vahvemmaksi -luennon XAMKilla tiistaina 26.9.2017 klo 18–20. Tapahtuma on kaikille avoin, ja sinne on vapaa pääsy.

Elävä kaupunki kutsuu asuinalueen asukkaita yhteiseen illanviettoon!

Uutiskirjeestämme voit lukea, mitä kaikkea Violassa on meneillään.

Otathan rohkeasti yhteyttä, jos haluat kuulla lisää ryhmätoiminnoista tai muista palveluistamme!

violan_uutiskirje_syksy17

 

LAPE Etelä-Savo järjestää perjantaina 13.10. eroauttamisen ja eropalvelujen minimessut. Päivän ytimessä on  ajatus siitä, miten perheet saisivat oikea-aikaisen, tarpeenmukaisen tuen ja avun erotilanteessa.

Tapahtuma on avoin kaikille eteläsavolaisille lasten ja perheiden kanssa työskenteleville, eron kokeneille sekä eroasioista kiinnostuneille. Paikkana toimii XAMKin A-rakennuksen auditorio (Patteristonkatu 3).

Tapahtuma on maksuton. Päivän välissä nautimme omakustanteisen lounaan. Ilmoittaudu mukaan täällä.

Tervetuloa My Space, Not Yours! -hankkeen päätösseminaariin maanantaina 25.9.2017 klo 12.00-16.00 Kalevankankaan koulun auditorioon (osoite Raviradantie 16, Mikkeli).

Webropol-ilmoittautuminen on nyt sulkeutunut, mutta muutamia paikkoja seminaariin on vielä jäljellä. Jos siis innostuit tulemaan mukaan, laita sähköpostia Elisalle elisa.deboer(at)violary.fi.

Seminaarin ohjelman näet täältä
http://www.violary.fi/my-space-not-yours-hankkeen-paatosse…/

Lämpimästi tervetuloa!

LAPE Etelä-Savo -hankkeessa kehitetään eropalveluja ja tuodaan eroauttamista lähemmäksi perheiden arkea, matalalla kynnyksellä. Työn tueksi ollaan kokoamassa kehittäjäryhmää. Ota rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostuit!

Tietoa hankkeesta
LAPE Etelä-Savo Facebookissa

Maanantain 29.5. Huomenta Suomessa juteltiin Satuja kameleontille ja muita satuja sinulle -satukirjasta sekä vanhempien erosta lasten näkökulmasta. Haastateltavina olivat satukirjan kirjoittaja Timo Harju sekä Päivi Karhumetsä. Alla on linkki lähetykseen. Haastattelu alkaa kohdasta 21:50. Välissä tulevat lyhyet uutiset, ja haastattelu jatkuu kohdasta 36:19.

https://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/756533/maanantai-29-5-klo-625 

Satukirjan saa tilattua itselleen täältä.

EROISSA ON EROA – Joka toinen pari -elokuvanäytös + keskustelua elämästä eron jälkeen Mikkelin Kinolinna ti 30.5. klo 18.00 ( liput 10€ )

Tule mukaan kanssamme teemalliseen elokuvailtaan, jossa elokuvalipulla tarjolla Joka toinen pari -elokuvan näytös sekä keskustelua elämästä eron jälkeen – paikalla Suomalaisen eroseminaarin kehittäjä, kouluttaja ja kirjailija Marianna Stolbow.

EROISSA ON EROA -elokuvanäytös käynnistyy klo 18.00 ja keskustelun pariin päästään heti elokuvan päätyttyä klo 19.20 paikkeilla, jolloin ääneen pääsee Marianna Stolbow – ja luonnollisesti yleisö. Ajatuksesi ja kokemuksesi ovat tärkeitä, joten tule mukaan teemailtaan käymään keskustelua ja vaihtamaan ajatuksia elämästä eron jälkeen.

JOKA TOINEN PARI – Kolme paria – kolme eroa – kuusi tapaa muista

Joka toinen pari eroaa. Siis hyvin tavallista ja silti useimmiten kriisi. Mikä meidät pitäisi yhdessä ja kuuluuko saman kanssa olla ikuisesti? Joka toinen pari -elokuva antaa puheenvuoron saman eron eri näkökulmasta kokeneille – vanhemmille, isovanhemmille ja lapsille. Elokuvassa kolme ex-paria kertoo eron hetkistään, jotka he muistavat hyvin eri tavoin, ja eron jälkeisestä yhteisestä elämästä. Miten eletään eron jälkeistä aikaa, kun lapset vaihtavat pesää viikon välein? Kun lopulta tervehditään exän uutta puolisoa ja istutaan yhä samassa joulupöydässä? Tunteikkaisiin hetkiin liittyy myös huumoria – sekä pohjimmaisena lämpöä, joka ei olekaan kadonnut.

Elokuvan traileri

Elokuvan tiedote

 

VIOLA on myös mukana järjestämässä Mikkelin Leikkipäivää. Nähdään Mikkelipuistossa!

Jos olet opiskelija ja haluaisit suorittaa opintoihisi kuuluvan harjoittelun VIOLAssa, hae harjoittelupaikkaa tällä lomakkeella. Syksyn harjoittelupaikkoja on haettava huhtikuun loppuun mennessä ja kevään harjoittelupaikkoja syyskuun loppuun mennessä.

Lisätietoa kampanjasta ja esimerkkiohjeita löytyy täältä.

MiestyoFoorumi_flyer-page-001

Kymmenes miestyön foorumi järjestetään 23.–24.5.2017 Mikkelissä Kyyhkylän kartanossa. Foorumin ohjelma on täällä ja ilmoittautua voi täällä.

Näyttökuva 2017-01-20 kello 14.52.39Timo Harjun kirjoittama ja Nina Haikon kuvittama satukirja Satu kameleontille ja muita satuja sinulle on syntynyt VARJO-hankkeen ideasta. VARJO on tutkimus- ja kehittämishanke, jossa kehitetään palveluita eron jälkeisen vainon osapuolten tueksi, kehitetään ehkäisevään työhön ja kuntoutukseen liittyviä työmuotoja sekä tehdään vaikuttamistyötä ja tutkimusyhteistyötä.

Satukirja syntyi vainoa kohdanneiden lasten auttamiseksi, ja satujen lisäksi kirjassa on keho- ja sanataideharjoitteita. Kirja julkaistiin verkkoversiona 25.1.2017, ja painettuna se ilmestyy 20.4.

Satukirjan saa tilattua täältä.

Kumppaneita ja lisätietoa