VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry on perhe- ja lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö.
Palvelemme sekä tekijöitä että uhreja.

Haastattelumateriaalit ovat Ajoissa apua perheväkivaltaan (AAP) -hankkeesta, jossa haastateltiin parisuhdeväkivallan uhreja ja tekijöitä. Yksilöhaastatteluja tehtiin vuosien 2007–2008 aikana yhteensä 17 kpl, ja sivulle on kerätty otteita haastatteluista. Haastateltavien nimet ja muut tunnistetiedot on muutettu.

Mun mielestä väkivalta on kaikkea sellaista, jossa tunkeutuu toisen reviirille, oli se sitten sanallisesti, fyysisesti, asenteellisesti. Joskus väkivaltaa voi olla ylihuolehtiminenkin. Mulla siihen liittyy pakottaminen, sellanen toisen vapaaehtosuuden ylimeneminen. Et mä pakotan sut tekemään jotain, mä voin pakottaa sut hyvälläkin mut se on väkivaltasta käyttäytymistä. — Et sillain se väkivalta, se on kaikkea sitä, et mä rajotan sun vapaata tahtoasi ja siin vaiheessa kun mä rupeen niinku velvottaan sua, että kyllä sun nyt täytyy, koska…et siin kohtaa mä tuun jo sun reviirille.

Et olin jossain vaiheessa ollu kymmenen vuotta kestäneessä parisuhteessa, missä sitä ilmeni jo, mut mä en sitä tajunnu ollenkaan. Mä tiesin sen joo, mut mä koin sen sillain, et mulla niinku meni hermo. Et oli tällänen tilanne ja se oli aina sen tilanteen vika tai se toisen ihmisen vika. Et mul meni hermot ja se oli itse asiassa ihan okei, et välil voi mennä hermot. Sitä kesti kymmenen vuotta enkä osaa sanoo kuinka usein, kerran kuussa tai kerran kahessa kuukaudessa.

…väärinkäsitys siitä, et mitä on rakkaus. Väitän, et aika monella meistä on sellanen käsitys, et se on sitä, et kun mä teen sun puolesta asioita, mä välitän susta ja kannan huolta susta ja rupeen tekeen sun puolesta juttuja ja sit kun sulla onkin joku ihan oma syysi, et sä et just tänään muistanu olla siitä kauheen kiitollinen tai et ollu kovin vastaanottavainen sille mun rakkaudelleni ja sit sä hylkäät mut, sanot et ei nyt tai meet johonkin muualle, ni mulle jää hassu olo, et hetkinen… mähän yritin tässä parhaani, mähän yritin sua rakastaa ja nyt tää ei kelpaa sulle. Nyt ainakin mun oman väkivaltani siemen on tässä asiassa. Et mä koen, et mä oon yrittäny kaikkeni, mä oon tehny parhaani ja katso nyt kuinka mä sulle näitäkin annan. Ja sit sä vaan, et sori mulla on tänään kiire, ei mua kiinnosta. Ni mulla loppuu keinot ja musta tuntuu, et mua on kohdeltu epäoikeudenmukasesti, mä en oo saanut vastapalvelusta sille mun rakkaudelleni. Ja oikeesti tää on ihan väärinkäsitys. Se on ihan oikeesti väärinkäsitys. — …väkivallan juuri on siinä rakkaudettomuuden kokemuksessa, et mua ei hyväksytä ja sit sieltä tulee pelko, ni tässä…jos mä kunnioitan itseäni ja uskon siihen et mul on arvo ihan sinällään, ni itse asiassa siit loppuu tai ainakin vähenee paljon se, et mitä väliä sillä on mitä joku muu musta ajattelee. Sit mulle joku sanoo välillä jotain epäystävällisesti tai hylkää mut tai loukkaa mua. ni itse asiassa sehän taitaa olla sen ihmisen murhe. Et jos sä sanot mulle jotain epäystävällisesti ni sen sijaan, et mun kannattais siitä suuttua ni okei, et sä päätit nyt sanoo noin. Et se kertoo niinku enemmän susta ku musta.

et mistä tulee se tunne ja teko, et mä asetun sun reviirille, ni kyl se tulee siitä et mä tarviin sulta jotain mitä mä en itse itselleni ole. Et lyönnissä on se rakkaus ja hyväksyntä. Et kun sä et anna mulle sitä ja mä en sitä sisältäni löydä ni siinä vaan ne keinot loppuu. En tiedä ite siis, yrität pakottaa sen toisen ottamaan sut huomioon, yrität itse asiassa pakottaa sen rakastamaan. Ja se on jännä juttu, koska se on itse asiassa aika ymmärrettävää, että se hätä sisällä, niinku omakohtasesti, se on todella suuri. Ja niinku mullakin, mulla on hylkäämisen kokemuksia aika paljon sieltä lapsuudesta, se isä joka oli aina töissä, ja mul on tietty miehen malli tullu sieltä niinku, kärjistettynä se et sit kun se isä tulee kotiin ni se määrittelee kaikki oikeet ja väärät, mustat ja valkoiset ja miten täällä olisi pitänyt olla ja vähän sillain et kun te ette keskenänne oo täällä osannu elää, kun e oo ollu paikalla. Mutta en ole huomennakaan paikalla. Et kävi sanomassa, kuinka päin helvettii te ootte täällä taas ollu ku hän on käyny tekemässä paljon töitä. Ja te ette oo täällä tehny mitään. Eli siis oman pahan olonsa siitä, kun ei oo ollu kotona, hän ois oikeesti halunnu olla kotona, mut hän ei sitä pystyny käsitteleen näin päin vaan että hän totes, et se on täällä kotona se ongelma. Ja kun sitä 20 vuotta tapahtuu niin joo, kyl se jättää jälkensä. Mut tää itselle, kun siel on trauma siitä hylkäämisestä ni se on jännä juttu miten voimakas se on vielä aikuisiälläkin. Kun joku juttu muistuttaa siitä hylkäämisestä , jollon on oikeesti ollu riippuvainen, jollon on oikeesti tarvinnu ihmisiä, äitiä ja isää huolehtimaan koska muuten ei ois selvinny, ni se sama kokemus, ku ne tunteet ei vanhene. Mul on tällänen käsitys, et tunteet ei aikuistu, ne on ihan niitä samoja tunteita ku pienenä.  Ne on lapsen ja vauvan tunteita,ikävää, tai mitä ne onkaan, ja kun ne ei vanhene ni se on se sama kokemus nyt nelikymppisenä ku tyttöystävä sanoo, et ei se haluu olla sun kanssa et se lähtee tost ovesta ulos. Se sama tunne tulee, ku sillon ku se isä tai äiti, mitä nyt on kenellekin tapahtunu, ni se saattaa olla niin voimakas, et se tunne menee kaiken yli. Tunne voittaa aina järjen, se vaan menee yli siitä vaikka kuinka kuinka tietäisin, et kun hän sanoo lähtevänsä ovesta ulos, ni mä tiedän, et munhan ei tarvi tehä yhtään mitään. Mun elämähän ei lopu siihen, et se kävelee ulos. Et saan varmaan huomennakin ruokaa ja pysyn hengissä. Mut mulle tulee se tunne, et apua nyt käy jotain, jolloin mä säntään sen perään ja sanon, et vittu sä et lähe mihinkään. Eli rupeen pakottaan sitä siihen, ettei se mun traumani laukeis. Mut itse asiassa se laukes jo, se laukes sillä kun ne sanat tuli tai just sillä hetkellä, kun mä otin ne sanat niin. Et taas se vastuu, et ei se oo toisen vastuulla, et hän sanoo et lähtee ovesta ulos…hänellä on ihan omat syynsä siihen. — Mulle tulee se, et nyt mut hylätään, mä rupeen pelkäämään ja sohimaan ja siin kohtaa mä käyn käsiks, et et sä lähde mihinkään.

Mä kontrolloin häntä hirveen paljon aluksi, koska mä pelkäsin ihan todella paljon. Ja miellä on vähän niinku haamuja siltä ajalta sillä lailla, että nyt kun muistuttaa jokin tilanne vähänkään sitä, et ois samasta kyse, ni hänestä löytyy se reaktio. Oon vaan hirveen tarkaks tullu ite siinä kontrolloinnissani. Multa sitä edelleen löytyy, sitä löytyy. Sen taustalla on aina aina aina pelko, aina. Eli kun mä vähän mietin, miten mulle tuli tää olo, että mun pitäs vähän tsekata, ni mulla on joku pelko siellä takana. Onkohan se nyt jonkun toisen kanssa ja onkohan se…ja joskus ne liittyy häneen, mut suurimmas osas ne ei liity häneen. Ne liittyy muhun, ne liittyy mun pelkoihin, mitä päässäni liikkuu, mikä mistäkin syystä. Mut et se on sellanen tarpeellinen polku aina käydä, et okei, mulle tuli tällänen tunne, tällänen olo, tämmönen halu kontrolloida. Tuliks tää ton toisen vai mun sisältä? Ja joskus se tulee vaan ihan mun sisältä. Se kontrollointi on, se on itse asiassa hyvin tärkee osa tätä.  Siin on taas se väärä rakkauskäsitys, siin on se pelko ja sit siinä on taas se, et otan oikeuden omiin käsiin. Ja sit mustasukkasuushan on, sehän on juuri sitä, että…kun ei me voida vaikuttaa toisten tekemisiin, ihmiset tekee just niinkun ne haluaa, tai niitten pitää tehhä. Mut se oma palkoni, et menetän jotain, aiheuttaa mustasukkasuutta, omistamisen halua, takertumista, kontrollointia. Ja tää on mulle kotoo tuttua, mun isä on kontrolloinu koko perhettä ja mä käsitin niinku, et tää on rakkautta, tää on huolehtimista.

Siis se mies, joka on mustasukkanen, kontrolloi ja lyö, pelkää ihan hirveesti. Pelkää ihan hirveesti. Sitä hylkäämistä, sitä et mua ei rakasteta, sitä et mä jään yksin. Kaikkea sitä. Ja se tekee just ne asiat, mitkä toteuttaa sen pelon. Mitä enemmän mä pelkään sitä enemmän, sitä varmemmin sitä lyö. Se on niin jännä, et se menee niin, et se mitä me pelätään tai mitä me toivotaan, ne tahtoo toteutua. Ja jos siinä molemmat vaan pelkää, ni turvahan siitä vaan puuttuu. Ja sillon siinä voi tapahtuu ihan mitä vaan.

Siitähän on kyse väkivallassa, kaikes täs kontrolloinnissa, että mä maksan takasin. Et mulle on tehty jotain, mä olen uhri, mulle on tehty jotain ja mä samastun siihen uhrin rooliin…et vitsi kun set soittanu vaikka lupasit, et jumalauta sä oot nyt mulle velkaa, ai et oo vai, no mäpä lisään vähän kierroksii, et tajuutsä et sä oot velkaa…se lähtee siitä, et mä olin uhri. Sä teit mulle jotain, mikä ei oo kohtuullista tai mulle oikein ja mä ansaitsen parempaa. Eli siis mä ansaitsen ympäristöltä parempaa kohtelua.

Share This Project:
Kumppaneita ja lisätietoa