VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry on perhe- ja lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö.
Palvelemme sekä tekijöitä että uhreja.

Syyskuun blogi

Pienet jalat yrittävät pysyä vanhemman pitkien, kiireisten askeleiden perässä. ”Tule nyt, on kiire kauppaan! Ruoka pitää laittaa ja joutua jumpalle!” Lapsen mieli tekisi kertoa mukavasta leikistä ja hassuista jutuista päiväkodin pihalla. Ei voi puhua, kun kiire hengästyttää, aikuisen askel on lapselle juoksuaskel.

Kotona kiire jatkuu:

”Tuu mun kaa leikkii”

”Keksi nyt itse jotain tekemistä tai katso pikkukakkosta. Minä laitan nyt ruoan ja haluan puhua puhelimessa rauhassa!”

”Minä inhoon tuota puhelinta, minä haluan rikkoa sen!” ajattelee lapsi.  Hän ei osaa tietoisesti ajatella, että pikkuveljeä kiusaamalla, rallattelemalla rumia tai leluja heittelemällä vanhemman huomion kyllä saa osakseen, mutta niin se vaan toimii. Päivästään väsyneen vanhemman ja vanhempansa huomiota hakevan lapsen välille rakennusainekset riitaan, huutoon, syyttelyyn, mollaamiseen, itkuun ja mieltä kalvamaan jäävään pahaan mieleen on kasassa. Tunteet tuppaavat leviämään, joten eipä aikaakaan, kun riitä on jo levinnyt vanhempien keskinäiseksi ja ikävä ilmapiiri vallitsee kotona.

Ei vanhempi ilkeyttään tuota lapselle pahaa oloa. Taustalla voi olla useiden eri asioiden summautuminen. On väsymystä, voimattomuutta, ajattelemattomuutta, tietämättömyyttä ja ennen kaikkea vuorovaikutuksen puutetta.

Lapsen kuunteleminen pysähtymällä, silmiin katsomalla ja ehkä tarkentavia kysymyksiäkin tekemällä on yksi vanhempana toimimisen peruskivistä. Se ei maksa mitään, ei vie kohtuutonta aikaa eikä se vaadi mitään erityistä paikkaa tai asettelua. Kun kuuntelet lastasi, opit tuntemaan ja ymmärtämään häntä – näet asioita lapsesi silmin. Viestität siitä, että hän on arvokas juuri sellaisena, kun hän on. Hänen tunteillaan ja sanomisillaan on merkitystä. Näin lujitat suhdettasi lapseesi, luot turvaa ja estät väärinymmärryksiä teidän välillänne. Opetat hänelle puhumisen ja kuuntelemisen arvokkaita taitoja. ”Miten sinun päiväsi meni?” tai ”Kerro, mikä harmittaa” ovat arkisia, mutta tärkeitä keskustelun avauksia. Kun lapsi tulee kohdatuksi ja kuulluksi, voi se helpottaa myös hetkellistä yksin touhuamisen sietämistäkin.

Siirrämme joskus aivan tietämättämme omia lapsuudessamme koettuja kasvatuskäytäntöjä ja vuorovaikutuksen malleja omien lastemme kanssa toimimiseen, sekä hyvässä että pahassa. Muutostarpeiden tunnistaminen on ensiaskel. Uudenlaisen toimintatavan oppiminen vaatii kuitenkin tietoista työskentelyä ja paljon toistoja.

”Moi, miten sinun päiväsi on tänään mennyt?”

”Leikin pihalla päiväkodin varaston takana lumijuoksua toisten kanssa. Se oli hauskaa, me pelleiltiin, mutta nyt minua väsyttävää. Minun jalkani ovat vähän kipeät, kengät ovat vielä kosteat ja minä en tykännyt tämän päivän ruuasta, söin vain vähän. Mulla on hirveä nälkä.”

”Tehdäänpä sitten niin, että minä vien sinut jo kotiin toisten luo. Saat voileipää ennen ruokaa, kuivat sukat ja pötköttelet sohvalla. Hierotaan sitten sinun jalkojasi. Minä käyn yksin kaupassa.”

 

Merja Kortelainen, Ylisukupolvisen Kaltoinkohtelun Katkaiseminen -hanke

 

Share This Post:

Comments ( 0 )

    Leave A Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    Kumppaneita ja lisätietoa